Harmaa talous
Harmaa talous tarkoittaa sitä, että yritykset yrittävät saada itselleen taloudellista hyötyä sillä, että ne eivät hoida omia velvollisuuksiaan työnantajana.
Harmaata taloutta ovat esimerkiksi
Harmaata taloutta ei ole, jos kaikki noudattavat työelämän pelisääntöjä.
Harmaa talous vahingoittaa sekä sinua että koko yhteiskuntaa. Jos palkastasi ei peritä lain mukaisia veroja ja maksuja, sinulle ei kerry työstä eläkettä eikä työnantaja ole vakuuttanut sinua tapaturmien varalta. Sinulla ei myöskään ole oikeutta ansiosidonnaiseen sairauspäivärahaan eikä työttömyyspäivärahaan. Yhteiskunnalta puolestaan jää saamatta työstä normaalisti maksettavat verot.
Suomessa esimerkiksi viranomaiset, poliitikot ja ammattiliitot tekevät yhteistyötä, jotta harmaata taloutta ei olisi.
Harmaata taloutta pyrkii estämään muun muassa työsuojeluviranomainen. Se valvoo esimerkiksi seuraavia asioita:

Päivitetty 12.11.2021

Evästeasetukset

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.