Noudata työssäsi huolellisuutta ja varovaisuutta
Työnantajalla on päävastuu työpaikan turvallisuudesta, mutta myös työntekijällä on turvallisuutta koskevia velvollisuuksia. Noudata työnantajan antamia turvallisuusohjeita. Käytä sellaista vaatetusta, että siitä ei aiheudu tapaturmavaaraa, ja käytä työhön määrättyjä suojavälineitä ja -laitteita. Huolehdi myös omalta osaltasi työpaikan järjestyksestä ja siisteydestä. Kohtele muita työntekijöitä asiallisesti äläkä kohdista heihin häirintää.
Jos huomaat puutteita työpaikan olosuhteissa, rakenteissa, koneissa, laitteissa tai työ- ja suojeluvälineissä, ilmoita niistä työantajallesi.
Jos työstä aiheutuu vakavaa vaaraa omalle hengellesi tai terveydellesi tai muiden työntekijöiden hengelle tai terveydelle, sinulla on oikeus pidättäytyä työn tekemisestä.

Päivitetty 11.11.2021

Työntekijän velvollisuudet
Tee työsi hyvin ja noudata työnantajan neuvoja ja määräyksiä. Sinulla ja työnantajalla on molemmilla sekä oikeuksia että velvollisuuksia.
Älä kerro työnantajan salaisia asioita muille
Sinulla on liike- ja ammattisalaisuuksien ilmaisemiskielto. Se tarkoittaa, että et saa kertoa eteenpäin työnantajan yritykseen liittyviä salaisia tietoja, joiden paljastaminen voisi haitata työnantajaa taloudellisesti. Jos et tiedä, mitkä ovat salaisia tietoja, kysy työnantajaltasi.
Jos kuitenkin epäilet, että työnantaja toimii lain vastaisesti tai muuten väärin, voit puhua asiasta luottamusmiehelle.
Älä tee työsuhteesi aikana toiselle yritykselle työtä, joka haittaa työnantajaasi
Sinua koskee kilpailevan toiminnan kielto. Se tarkoittaa, että et saa työsuhteesi aikana työskennellä kilpailevalle yritykselle, jos se aiheuttaa vahinkoa työnantajallesi. 
Jos sinulla on nollatuntisopimus, eikä työnantajasi anna sinulle tarpeeksi työtunteja, sinulla on oikeus tehdä useampaa työtä.
Jos teet virheitä tai rikot sääntöjä, työnantaja voi pitää sinulle puhuttelun tai antaa varoituksen
Jos teet työssäsi virheen, jätät tekemättä jotain tai rikot muulla tavalla työpaikan sääntöjä, työnantaja voi pitää sinulle puhuttelun. Se tarkoittaa, että hän kertoo sinulle, mitä olet tehnyt väärin ja miten sinun täytyy tehdä asia oikein. Jos et ymmärrä, minkä virheen olet tehnyt, pyydä esimiestäsi selittämään asia tarkemmin.
Jos olet laiminlyönyt työtehtäviäsi, työnantajasi voi antaa sinulle varoituksen. Tällainen laiminlyönti voi olla esimerkiksi se, että olet jättänyt noudattamatta työaikoja. Varoitus annetaan usein kirjallisena ja työnantaja pyytää siihen allekirjoituksesi. On tärkeää, että ymmärrät varoituksen syyn ja tiedät, mitä olet tehnyt väärin. Jos koet varoituksen aiheettomaksi, voit kiistää sen. Tarvittaessa voit kysyä neuvoja työpaikkasi luottamusmieheltä tai ammattiliitostasi.
Jos toistuvasti jätät noudattamatta työnantajan ohjeita ja saat useamman varoituksen, työnantajalla voi olla oikeus irtisanoa sinut. Jos virhe on vakava, työnantaja voi irtisanoa työntekijän vain sen yhden virheen takia. Jos sinulle käy näin, ja työnantaja on mielestäsi toiminut väärin, kysy neuvoa luottamusmieheltä tai ammattiliitosta.
Työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa työtäsi
Työnantajalla on työnjohto-oikeus eli direktio-oikeus. Direktio-oikeus tarkoittaa työnantajan lakiin perustuvaa oikeutta johtaa ja valvoa työtä.
Työnantajalla on myös tulkintaetuoikeus. Se tarkoittaa, että työnantaja voi väliaikaisesti tulkita työpaikalla, mitä joku asia työlainsäädännössä, työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa tarkoittaa.

Evästeasetukset

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.