Jos työnantaja irtisanoo sinut
Kun työnantaja irtisanoo työntekijän työsuhteen, hän kertoo, että työntekijän työt loppuvat kokonaan. Työnantaja siis irtisanoo työntekijän ja työnantajan tekemän työsopimuksen. Työnantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan eli jatkuvan työsopimuksen, mutta ei määräaikaista työsopimusta.
Työnantaja voi irtisanoa työntekijän vain, jos hänellä on siihen asiallinen ja painava syy. Työnantajan täytyy aina perustella eli selittää työntekijälle irtisanomisen syy.
Irtisanomisen syynä voi olla
Irtisanomisen syynä ei voi olla työntekijän
Voit pyytää työnantajaa ilmoittamaan sinulle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärän ja irtisanomisen syyt. Työnantajan on silloin toimitettava ne sinulle mahdollisimman pian.
Jos työnantaja on antanut sinulle irtisanomisilmoituksen, työsi ei lopu heti, vaan jatkuu vielä irtisanomisajan. Jos sinut on irtisanottu tuotannollisista tai taloudellisista syistä eli siksi, että yrityksen tuotteita ja palveluja ei osteta tarpeeksi tai sen rahatilanne on huono, sinulla on oikeus palkalliseen vapaaseen työnhakua tai työllistymissuunnitelman tekemistä varten. Vapaan pituus on 5–20 päivää irtisanomisajan pituudesta riippuen. Ilmoita vapaasta työnantajalle heti, kun voit.
Jos olet ollut vähintään 5 vuotta saman työnantajan palveluksessa ja työnantajalla on vähintään 30 työntekijää, sinulla on oikeus työnantajan kustantamaan työllistymistä edistävään koulutukseen ja työterveyshuoltoon 6 kuukauden ajan työttömyyden alusta lukien.
Älä allekirjoita mitään sellaisia papereita irtisanomiseesi liittyen, joita et ymmärrä.
Jos et ole samaa mieltä työnantajasi kanssa irtisanomisesta, ota yhteys työpaikan luottamusmieheen tai ammattiliittoosi. Voit ottaa yhteyttä myös SAK:n työsuhdeneuvontaan
Takaisinottovelvollisuus
Jos työnantaja on irtisanonut sinut taloudellisista tai tuotannollisista syistä (eli yrityksen tuotteita ja palveluja ei ole ostettu tarpeeksi tai yrityksellä on ollut huono rahatilanne), hänellä voi olla velvollisuus tarjota sinulle työtä myöhemmin. Tämä niin sanottu takaisinottovelvollisuus on voimassa 4 kuukautta työsuhteen päättymisestä, jos työnantaja tarvitsee työntekijää samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin kuin mitä työntekijä teki ennen irtisanomista. Jos työntekijän työsuhde on jatkunut irtisanomiseen mennessä keskeytyksettä vähintään 12 vuotta, kestää takaisinottovelvollisuus 6 kuukautta työsuhteen päättymisestä.

Päivitetty 31.10.2023

Työsuhteen päättyminen
Jos haluat itse irtisanoa työsuhteesi
Työntekijä voi irtisanoa työsuhteen ilmoittamalla siitä työnantajalle. 
Jos haluat lopettaa vakituisen työsuhteen, sinun pitää irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva eli jatkuva työsopimuksesi. Vie kirjallinen ilmoitus irtisanomisesta työnantajallesi henkilökohtaisesti. Jos se ei ole mahdollista, toimita ilmoitus irtisanomisesta työnantajallesi kirjeitse tai sähköisesti.
Sinun ei tarvitse kertoa irtisanoutumisesi syytä.
Irtisanoutumisesta ilmoittamisen jälkeen et voi lopettaa töitä heti, vaan työ jatkuu vielä irtisanomisajan.
Irtisanomisajat
Irtisanomisaika alkaa sen jälkeen, kun työntekijä tai työnantaja on irtisanonut työsopimuksen. Laki määrää, miten pitkä irtisanomisaika on. Joissain tilanteissa irtisanomisajoista voidaan sopia myös työehtosopimuksessa tai työsopimuksessa.
Työsuhteesi loppuu vasta irtisanomisajan jälkeen. Irtisanomisaikana teet töitä normaalisti ja saat sen ajalta normaalin palkan.
Lainmukaiset irtisanomisajat
Kun työnantaja irtisanoo työntekijän, irtisanomisaika on
Kun työntekijä irtisanoo työsuhteen, irtisanomisaika on
Työsuhteen päättäminen koeajalla
Koeaikana työntekijä tai työnantaja voi päättää työsuhteen ilman irtisanomisaikaa. Työsuhteen päättäminen koeaikana ei saa olla syrjivää tai epäasiallista.
Määräaikaisen työsuhteen päättäminen
Määräaikainen työsuhde loppuu sinä päivänä, joka lukee työsopimuksessasi. Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, jos siitä ei ole sovittu työsopimuksessa. Sinä et siis voi lopettaa töitä, kun työsopimus on kesken. Työnantajakaan ei voi irtisanoa sinua, kun työsopimus on kesken.
Vaikka määräaikaisen työsopimuksen irtisanomisesta ei olisi sovittu työsopimuksessa, voit kuitenkin yrittää sopia työsuhteen päättämisestä ennen määräaikaisen sopimuksen päättymistä työnantajasi kanssa.
Työsopimuksen purkaminen
Työsopimuksen purkaminen tarkoittaa, että työsopimus loppuu heti. Silloin ei ole irtisanomisaikaa. Koeaikana työsopimuksen voi purkaa heti. Muuten työsopimuksen voi purkaa vain, jos siihen on erittäin painava syy.
Työnantajalla voi olla painava syy purkaa työsopimus, jos työntekijä jättää tekemättä velvollisuutensa tai rikkoo sääntöjä vakavasti, esimerkiksi jos työntekijä varastaa työpaikalta tai tulee töihin humalassa.
Työntekijällä voi olla painava syy purkaa työsopimus, jos työnantaja jättää tekemättä velvollisuutensa tai rikkoo sääntöjä vakavasti, esimerkiksi jos työnantaja ei maksa palkkaa tai hän ei huolehdi työturvallisuudesta.

Evästeasetukset

Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä sivujemme teknisen toiminnan kannalta, eikä niitä voi kytkeä pois päältä. Toiminnalliset evästeet ovat keskeisiä esimerkiksi sivujemme selaamisen ja sivujemme ominaisuuksien käyttämisen kannalta.

Analytiikka

Nämä evästeet keräävät ainoastaan anonyymia tietoa siitä, kuinka sivujamme käytetään. Analytiikkaevästeiden avulla pystymme mittaamaan ja analysoimaan sivujemme toimintaa. Käytämme näitä evästeitä esimerkiksi tietääksemme, mikä sivujemme sisällöistä on suosittua sekä varmistaaksemme, että kävijät löytävät heille merkitykselliset sisällöt. Kaikki kerätyt tiedot ovat tilastollista aineistoa, eikä niistä voi tunnistaa henkilöitä. Voit kuitenkin halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.

Kohdistus- ja mainosevästeet

Voimme käyttää näitä evästeitä esimerkiksi sinulle kohdennetun mainonnan täsmällisyyden ja kiinnostavuuden parantamiseen. Evästeitä voidaan käyttää myös sivujemme sisällön tekemiseksi sinua kiinnostavammaksi. Tietojen kerääminen perustuu selaimesi tai laitteesi yksilölliseen tunnistamiseen. Voit halutessasi poistaa näiden evästeiden käytön milloin tahansa.